Varaa aika

Lapsettomuustutkimukset ja hedelmöityshoidot

Lapsettomuustutkimukset voidaan käynnistää, jos lapsettomuus on kestänyt yli vuoden. Tutkimukset voidaan käynnistää aiemminkin, mikäli naisella on gynekologisia ongelmia, kuten alavatsakipuja tai vuotohäiriöitä, tai jommalla kummalla on krooninen sairaus tai lääkitys, jonka epäillään heikentävän hedelmällisyyttä. Näitä sairauksia ovat mm. diabetes, epilepsia, tulehdukselliset suolistotaudit, keliakia sekä reumataudit. Hedelmällisyys heikkenee myös iän myötä, joten yli 35-vuotiaan naisen ei kannata odottaa vuotta, vaan n. puolen vuoden yritys riittää.

Vastaanotolle parin kannattaa hakeutua yhdessä. Lapsettomuustutkimuksissa selvitetään aluksi naisen synnytinelinten tilanne gynekologisella tutkimuksella ja ultraäänellä. Lisäksi tehdään hormonimäärityksiä ja tarvittaessa tutkitaan munanjohtimien aukiolo ultraäänitutkimuksella. Mieheltä tutkitaan siemenneste. 

Tutkimusten perusteella arvioidaan, voidaanko raskautta jäädä vielä odottelemaan, vai tarvitaanko jatkotutkimuksia ja hoitoa. Hoito suunnitellaan löydösten mukaan.

Hoidamme myös itsellisiä naisia ja naispareja.

Hedelmöityshoidot